torstai 1. joulukuuta 2011

Black frost

Uskomatonta, että joulukuun alku vaihteeksi, lieneekö ensimmäinen joulu vuosiin, kun en ole varautunut tonttujuhlaan suklaisella kalenterilla. En vain kerrassaan noteeranut päivien nopeaa valumista kohti vuoden viimeistä kuukautta. 'Jouluvalot' sen sijaan ripustin jo hyvissä ajoin keittiöön antamaan valoa pimeisiin iltoihin kynttilöiden lisäksi. Viime viikonloppuna kaverini kävi riehumassa luonani leipoen muun muassa läjän pipareita, joita olen kuluneen viikon ajan napostellut menemään lukuisten teekuppien kanssa.

Day's outfit

Pitäisi alkaa kaavoittamaan kaavoja villakangastakille, jonka toteutan naisten päällysvaate kurssilla. Kaappini kätköissä on lojunut jo useamman vuoden kirkkaan punainen kangas ja vihdoin sille tuli käyttöä. Tai oikeastaan alunalkaen tarkoitus oli valmistaa kankaasta talvitakki, mutta en luonnollisestikkaan saanut moista koskaan aikaiseksi. Myös mallisto pitäisi viimeistellä palautuskuntoon ja opparin raakele viimeistellä valmiiksi suunnitelmaseminaaria varten. Huh, onneksi huomenna on kouluvapaa päivä!

1 kommentti: